Kuka olen?

Hei siulle siellä ruudun toisella puolen!

Mie oon Tiina, kiva tutustua!

Oon iloinen, että löysit tälle sivustolle. Toivon vilpittömästi, että onnistuisin innostamaan siuta monipuolisen ja terveellisen arkiruoan kokkaamiseen.  Terveellinen ja monipuolinen syöminen auttaa todella paljon arjessa jaksamiseen, virkeänä ja energisenä pysymiseen, sekä psyykkiseen hyvinvointiin.

Kolme edellä mainittua on miulle nykyään todella tärkeitä arvoja ja sydämestäni toivon mitä vilpittömämmin näitä asioita myös siun elämään. Niinpä haluan jakaa siulle omaa ammattiosaamistani ruoanlaitossa ja reseptiikan tekemisessä helppoina, monipuolisina ja yksinkertaisina terveellisinä arkiresepteinä, joissa onnistut varmasti.

Ruoka, ravitsemus ja hyvinvointi on jo kauan olleet miulle kiinnostuksenkohteita ja tiedän niistä jo ammattitillisen taustanikin puolesta. En siltikään ole aina osannut itse huolehtia optimaalisesti omasta hyvinvoinnistani tai ravitsemuksestani.

Tällä sivulla kerron vähän siitä, kuka mie oikeastaan olen? Ja mistä lähtökohdista tähtään siihen, että löydät miun ohjeilla inspiraatiota terveelliseen ja monipuoliseen arkiruokavalioon – nautit ruoasta ja saat hyvinvointia siitä.

Miun tarina

Kuka oikeasti olen, mikä on miulle sopiva polku ja mikä merkitys miulla on tässä maailmassa? Miten voin kokea oman elämäni merkitykselliseksi ja samalla jotenkin auttaa ja palvella toisia ihmisiä?

Noita kysymyksiä jouduin pohtimaan hyvin tarkasti alkutalvesta 2021, kun onnistuin ajamaan itseni burn out tilaan. En enää pystynyt nukkumaan öisin, leposyke oli todella korkea, hermosto ylikierroksilla ja keho kroonistuneessa stressitilassa. Söin ihan mitä sattuu, mieli oli maassa ja kaikki tuntui kovin tyhjältä, sekä merkityksettömältä. Miulla enää ei ollu mitään käsitystä siitä, minkä takia nousen sängystä aamuisin, vaikka ulkopuolelta katsottuna miun elämä kai näyttikin ihan kivalta - Avopuoliso, asuntolaina, suloiset lemmikkikissat, AMK-opinnot ja työ laitoskeittiön vastaavana emäntänä.

Ennen tätä suoritin elämää monta vuotta aika lujaa ja hukkasin oman itseni lähes täysin, pyrkiessäni vastaamaan erilaisiin sekä itse asettamiini, että ympäriltä tuleviin odotuksiin. Suoritin, kunnes voimat kertakaikkisesti loppuivat ja olin täysin hukassa.

Miten ajauduin tuohon pisteeseen?

Opin jo nuorella iällä, että töitä on syytä tehdä kovasti, jos mielii pärjätä elämässä. Sisäistin jo lapsuudessa ajatusmallin, että ei riitä, jos saat koulussa kokeesta 9 + vaan aina pitää tähdätä kymppiin ja pyrkiä parempaan. Mikään, mitä tein ei ikinä mennyt niin hyvin, etteikö sitä voisi tehdä vielä paremmin.

Niin miusta kaiketi kasvoi todella itsekriittinen perfektionisti, joka keskittyi pakkomielteisesti kehittymiseen ja virheiden etsimiseen omasta tekemisestä.

Kolmasluokkalaisena asuin maaseudulla ja koulumatkaa oli suunnilleen 30 kilometriä, jotka jouduin useimmiten taittamaan bussilla. Opiskelin kaupungissa musiikkiluokalla ja koulun jälkeen oli soittotunteja musiikkiopistolla muutaman kerran viikossa. Koulupäivä saattoi alkaa aamulla kahdeksalta ja soittotunti päättyä viideltä iltapäivällä. Bussimatka kotiin kesti kolmisen varttia ja pysäkiltä kotiin oli käveltävä tai pyöräiltävä vielä liki pari kilometriä sen lisäksi. Päivät oli jo alakouluikäisenä pitkiä ja totuin jo varhain siihen, että kokoajan pitää suorittaa. Mieluiten vieläpä aiempaa paremmin ja onnistuneemmin.

En kuitenkaan luonnostaan oikein ollut toivotunlainen suorittajatyyppi, vaan enemmänkin luova unelmoija. Olisin halunnut päivät pitkät kotona koulun jälkeen leikkiä barbeilla, stailata niille vaatteita, piirtää jotakin, kerätä kukkasia ja tehdä erilaisia kukkakimppuja, kuunnella musiikkia ja keksiä tarinoita tai erilaisia ideoita.

Koin ennen pitkää oman minän ja ympäristön odotusten muodostaman ristiriidan takia, että olen ihan vääränlainen. Niinpä aloin haudata ja piilottaa luovempaa ja herkempää puoltani, joka tykkää ideoida, olla taiteellinen ja kokee tunteet vahvasti. Keskityin suorittavaan minään, joka tekee aina sen, mitä pitääkin ja vielä vähän enemmän.

Luovasta haaveilijasta suorittajaksi

Peruskoulun jälkeen aloitin ravintola-kokin opinnot kaksoistutkinto-opintoina, suorittaen lukiota samanaikaisesti ammattikoulututkinnon kanssa. Kaksi ensimmäistä vuotta selvisinkin molemmista hyvillä arvosanoilla, mutta muulle ei juuri jäänyt aikaa opintojen lisäksi. Kolmantena opintovuonnani elämässä tapahtui rankka käänne, jonka seurauksena kamppailin ensikerran oman jaksamisen kanssa tosissaan.

Seurauksena jätin lukio-opinnot kesken tuolloin. Valmistuin kuitenkin ravintola-kokiksi keväällä 2008. Tiesin jo tuolloin, että en oikeastaan halua työskennellä ravintola-alalla ja ettei se ole yhtään miun juttu. Halusin kipeästi koittaa etsiä omia kiinnostuksenkohteita ja todellista minää vastaavaa uraa.  Niinpä opiskelin pian meikkaaja-stylistiksi. Heti opintojen jälkeen kävi kuitenkin selväksi, että keittiöissä on töitä, mutta meikkaaja stylisteillä ei niinkään. Muutin olosuhteiden pakosta pois kotoa jo alle 19-vuotiaana ja miun oli pakko mennä töihin saadakseni laskut maksettua.

Menin ensin laitoshuoltajaksi yksityiselle koululle- ja päiväkodille. Siitä ylenin muutamassa kuukaudessa vastaavaksi emännäksi, kun päiväkodin ja koulun johto päätti aloittaa yksikössä ruoanvalmistustoiminnan. Niin miusta tuli juuri täytettyäni 19 vuotta laitoskeittiötoiminnan vastaava emäntä, joka oli yksinään vastuussa päiväkodin- ja koulun ruokahuollon suunnittelusta, organisoinnista ja toteutuksesta.  Miun oli oltava ripeä käsistäni, tehokas ja taitava organisoija. Työ keittiössä on nopeatempoista ja kaavamaista suorittamista, muttei kovinkaan luovaa tai vaihtelevaa työtä. Niinpä totuin jälleen suorittamaan ja oli unohdettava haaveet luovasta työstä.

Määrätietoisesta suorittajasta lannistuneeksi ja eksyneeksi

En halunnut jäädä laitoskeittiöön. Enhän alunalkaenkaan halunnut uraa keittiössä tai kokenut sitä omakseni, vaikka pidänkin ruoanlaitosta ja erityisesti reseptiikan tekemisestä. Niinpä tein suunnitelman toisensa perään, miten pääsisin tekemään omannäköisempää työtä, jossa viihdyn.

Hain kokopäiväisen keittiössä työskentelyn ohella korkeakouluihin neljänä vuonna ja luin pääsykokeisiin. Lopulta turhauduin yrittämiseen, koska ammattikoulupohjalta hakijoille ei ollut olemassa todistusvalintaa vielä tuolloin. Pääsykokeissa taas oli menestyttävä huippuhyvin päästäkseen sisälle korkeakouluun ammattikoulupohjalta tulijoiden kiintiöstä. Luin pääsykokeisiin niin paljon kuin jaksoin töideni ohella, mutta se ei riittänyt.

Aloin kokea, että ehkä minusta ei ole korkeakouluopintoihin. Vajosin hetkeksi synkkyyteen, mutta sitten päätin vaihtaa taktiikkaa ja opiskella liiketalouden perustutkinnon. Valmistuin merkonomiksi 1,5 vuodessa hyvillä arvosanoilla. Tein suunnitelman siitä, kuinka etenisin työn kautta urallani kaupan-alalla ratkaisukeskeisessä myyntityössä erikoistavarakaupassa, minua kiinnostavalla toimialalla. Ehkä pääsisin myös somistamaan myymäläympäristöä ja stailaamaan myymälää ja lopulta omanlaisiin työtehtäviin joita kohtaan koen kiinnostuneisuutta ja mielekkyyttä!

En valitettavasti kuitenkaan koskaan päässyt töihin erikoistavarakauppaan. Huomasin, että avoimia paikkoja erikoistavarakaupassa ei ole tarjolla kovin usein ja kilpailu paikoista on kovaa. Lähetin kuitenkin sinnikkäästi hakemuksia ja kokeilin vielä stylistin papereiden lisäksi opiskella myös visualistiksi. Lopulta oltuani lähes vuoden työttömänä, päädyin varastotyöntekijäksi, mikä oli minulle vielä ankeampaa, kuin olla töissä keittiössä. Varastotyöstä ajauduin kierteeseen, jossa tein vuokratyöntekijänä keikkatöitä päivittäistavarakaupoissa ja lopulta päädyin vakituiseen työsuhteeseen päivittäistavarakauppaan. Se oli kaupan-alalle lähtiessäni kaikkein vähiten haluamani työ, koska en todella ole aamuvirkku tai muiltakaan osin viihdy töissä päivittäistavarakaupassa.

Takaisin lähtötilanteeseen

Oltuani muutaman vuoden ”jumissa” päivittäistavarakaupassa, vanha työnantajani lähestyi minua ja kysyi, haluaisinko tulla takaisin heille töihin pyörittämään laitoskeittiötä päiväkodille ja koululle. Olin niin väsynyt ja kyllästynyt päivittäistavarakaupassa työskentelyyn, sekä työhakemusten laatimiseen että suostuin.

Niinpä olin taas takaisin lähtöruudussa. Siitäkin huolimatta, että olin nyt jo useamman vuoden tehnyt fyysisesti raskasta pätkätyötä epäsäännöllisillä työajoilla ja samanaikaisesti opiskellut- ja tavoitellut jatkuvasti jotakin muuta. Tässä kohtaa olin ammattiruoanlaittajan pätevyyden lisäksi hankkinut työnteon ohella merkonomin paperit, suorittanut lukion loppuun, sekä opiskellut visualistiksi ja hakenut töitä lähes jatkuvasti.

Olin vihainen, turhautunut ja lannistunut. Aloin masentua. En enää tiennyt, mitä seuraavaksi yrittäisin ja tiesin vain, että en viihdy tilanteessa, jossa olen.

Kohti itsensä löytämistä

Oltuani ensin lannistunut, masentunut ja turhautunut palatessani takaisin töihin keittiöön, sisuunnuin taas lopulta. Silloin ensikertaa sain idean, että ehkä voisin hyödyntää omia kiinnostuksenkohteitani, vahvuuksiani ja opiskelemiani asioita toteuttamalla jotain omaa. Ehkä oman nettisivun ja blogin, joiden avulla kehittäisin pidemmälle omia markkinoinnillisia taitoja ja sisällöntuotannon osaamista. Voisin ehkä oppia uusia valokuvauksen tyylilajeja, stailata, suunnitella, sommitella, ideoida, olla luova. Tehdä itse jotakin sellaista, mikä tuntuu kutsuvalta ja kiinnostavalta!

Halusin oppia myös verkkosivujen rakentamista, hakukoneoptimointia ja sisältömarkkinointia ja kehittyä osaajaksi näissä minua kiinnostavissa asioissa.

Idea alkoi jalostua ja hahmottua pikkuhiljaa. Korona pandemian iskiessä kevät-talvella 2020, alkoi vaikuttaa todennäköiseltä, että työ keittiössä loppuisi pian ja ettei ravintola-alalla ylipäätään todennäköisesti ole töitä. Tiesin, että en myöskään enää halunnut mennä takaisin päivittäistavarakauppaan ja vaikutti, että ovet erikoistavarakaupan alalle eivät aukea. Silloin päätin kokeilla hakua ammattikorkeakouluun vielä kertaalleen, vaikken ollutkaan ihan varma, että tahdonko enää opiskella yhtäkään tutkintoa. Jatkuva opiskelu ja töissäkäynti alkoivat jo väsyttää! Olin myös hieman jo kyynistynyt sen suhteen, että kouluttautuminen auttaisi löytämään ja saamaan koulutusta vastaavaa työtä.

Miulla kuitenkin oli nyt lukion paperit kourassa ja miun tarvitsi vain lähettää hakemus todistusvalinnan kautta. Hakeminen olisi siis tällä kertaa aika helppoa ja päätin kokeilla kepillä jäätä.

Tiedostin, että mikäli tähtään yrittäjäksi jossain kohtaa, tarvitsen siihen koulutusta joka tapauksessa. Ajattelin myös, että ei kai oppi ojaan kaada ja saisin myös ehkä vielä aiempaa paremmat valmiudet omaan projektiini. Ajattelin, että on projektin ohelle jotain kehittävää tekemistä samalla, jos pääsen opiskelemaan! Tunsin innostuneisuutta omasta ideastani ja halusin päästä toteuttamaan sitä.

Yllättävä mutka matkalla

Elämä yllätti ja vastoin odotuksia miulle sittenkin tarjottiin 30h/vko jatkosopimusta vastaavan emännän työhön vuodeksi eteenpäin kesäkuussa 2020. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, olinko saanut koulupaikan, vai en. Päätin kirjoittaa nimeni sopimuspaperiin. Ajattelin, että tulee rahaa ja voin alkaa työn ohella kehitellä omaa nettisivua ja blogia, sekä tarvittavia taitoja tulevaisuuden uralleni sisältömarkkinoinnin parissa. Olin oikeastaan jo hieman huojentunutkin ajatuksesta, että en tainnut päästä opiskelemaan Restonomiksi.

Oli jo lähes kesäkuun puoliväli, enkä vielä ollut kuullut mitään opiskelupaikasta. Aloin asennoitua niin, että käyn töissä ja vapaa-ajalla kehitän sen ohella itselleni blogia, sekä uusia taitoja, joita olenkin aina oikeastaan halunnut hyödyntää ja kehittää eteenpäin. Työsopimuksen kirjoittamisesta ehti mennä kaksi viikkoa, kun sain Xamkilta ilmoituksen, että minut on valittu opiskelemaan Restonomiksi verkkotutkinnon suorittajana. Sydän hyppäsi kurkkuun ja mieli täyttyi ristiriitaisista ajatuksista. Toisaalta olin iloinen, toisaalta kauhuissani.

Miten selviän hengissä 30h/vko vastuullisesta, kiireisestä ja sitovasta työstä ja täyspäiväisistä opinnoista AMK:ssa? Miten pystyn kehittämään omaa blogia ja nettisivua, kun on samaan aikaan käytävä töissä melkein täyspäiväisesti, sekä opiskeltava täyspäiväisesti?

Elämää uupumuksen reunalla

Elokuussa 2020 alkoivat Restonomin AMK opinnot ja työpaikalla taloudellisen tilanteen synkistyessä oli venyttävä entistäkin kiireisempään aikatauluun ja sijaistettava omien töiden lisäksi laitoshuoltajaa, tämän jäädessä pitkälle sairaslomalle. Puskin töitä täyttä vauhtia ilman taukoja 6-7 h päivässä viisi päivää viikossa. Töistä kiireesti kotiin, luentoja, ryhmätöitä, palavereita, tusinoittain opiskeltavia materiaaleja, kirjoitelmia, raportteja, tentteihin lukemista ja tenttejä.

Työviikot venyivät liki 40 tuntisiksi ja koulutehtävien tekeminen venyi puoleen yöhön. Samaan aikaan päänsisäinen armoton itsekriittinen tylyttäjä kuiski korvaan, että taas unohdit jotakin, et ole saanut tehtyä tarpeeksi koulutehtävien eteen, töissä olisit voinut hoitaa paremmin sitä ja tätä, näytät ihan hirveältä noiden silmäpussien kanssa….

Enkä ehtinyt tai jaksanutkaan enää suunnitella ja työstää omaa blogia ja nettisivua syksyllä, kuten olin koko kevään ja kesän ajan suunnitellut. Ehdin ostaa domain osoitteen ja aloittaa, mutta projekti jäi kesken.

Tästä koin vihaa ja turhautumista. Syytin itseäni siitä, että en kykene toteuttamaan mitään suunnitelmiani tai onnistu missään, mitä haluaisin tehdä. Itse ideoimani projektin ja kiinnostavien taitojen opettelun sijaan päivät menivät kaavamaisessa, liiankin tutuksi käyneessä ja hektisessä laitoskeittiötyössä. Työpäivän jälkeen tein tuntikausia turhalta tuntuvia koulutehtäviä, joissa käytiin läpi matkailu- ja ravitsemisalan perusrakenteita ja palvelualoilla työskentelyä.

Miulla oli jo kymmenisen vuotta kokemusta palvelualojen suorittavalla tasolla työskentelystä, eikä vähäisintäkään aikomusta enää palata töihin niihin tehtäviin, tai varsinkaan ravitsemisalalle esihenkilötehtäviin. Ainut syy, miksi olin hakenut opiskelemaan Restonomiksi oli se, etten oikein tiennyt mitä muutakaan voisin tehdä ja pelkäsin työttömäksi jäämistä. Ajattelin myös, että voisin AMK:ssa opiskella yrittäjyyttä ja markkinointia, eikä ensimmäisenä opintovuonna ollut yhtäkään kiinnostuksenkohteitani vastaavaa opintojaksoa.

Jaksamisen loppu

Tunnollisena suorittajana asetin itselleni mahdottomia vaatimuksia ja tein hommia tiukalla aikataululla aamusta iltaan, samalla soimaten itseäni siitä, että en tee tarpeeksi tai etten onnistu missään tarpeeksi hyvin.

Lopulta keho ei enää jaksanut. Jatkuvan stressin, sekä kuukausia jatkuneen unettomuuden myötä aloin hiljalleen vajota ihmis-zombieta muistuttavaan olotilaan. Mikään ei enää tuntunut oikein miltään. Olin jatkuvasti väsynyt ja itkuinen, takki oli tyhjä ja rintaa puristi epämääräinen jatkuva ahdistus, mutta robottimaisesti tein vain mitä ”täytyy”, kuten ennenkin. Eihän miun kaltainen reipas ja pärjäämään tottunut tyyppi voinut myöntää itselleen, että en pärjää tai jaksa enää kaikkea, mistä koin olevani vastuussa.

Jaksamattomuus soti isosti sitä minäkuvaa vastaan, jota huolellisesti rakensin vuosikausia. Alitajuisesti uskoin, että ei ole hyväksyttävää missään olosuhteissa kokea jaksamattomuutta tai avuttomuutta. Mieluummin vaikka läpi harmaan kiven, hammasta purren.

Tammikuussa 2021 menin lääkäriin ihan vain saadakseni astmalääkereseptin uusittua ja lääkäri hieman kyseli myös miun voinnista ja elämästä. Siinä kohtaa murruin täysin.

 Vuosien jatkuva suorittaminen, jatkuva itsekritiikki, perfektionismi ja totaalinen armottomuus omaa itseä kohtaan oli uuvuttavaa. Jatkuvan kielteisen self talkin lisäksi harteilla painoivat vuosia jatkunut kiireinen suoritustahti, joka ei jättänyt tarpeeksi aikaa tai tilaa palautumiselle ja levolle. Oman luovemman ja herkemmän minän sivuuttaminen riitti vihdoin, kun olin suorittanut itseni täysin uupuneeksi. Siinä kohtaa en jaksanut enää olla vahva suorittaja. Koin sen, mitä olin eniten pelännyt. Emotionaalisen romahduksen ja täydellisen kykenemättömyyden tunteen.

Kohti toipumista

Lääkärissä miun verenpaine mitattiin ja miuta tutkittiin vähän. Tuomio oli sellainen, että lääkäri suositti lopettamaan työnteon tai opinnot välittömästi tai jos mahdollista, pitämään taukoa kummastakin. Jotenkin olisi nyt pakko hidastaa ja rauhoittua, tai olisin pian vuodepotilas. Kehollisesti, sekä mentaalisesti olin erittäin lähellä totaalista burn out tilaa. Hermosto oli ylikierroksilla, olin pahasti ylirasittunut, masentunut ja leposyke oli aivan liian korkea. Sain reseptin hermostoa rauhoittaviin väsyttäviin lääkkeisiin.

Sain vihdoin nukuttua kuukausia jatkuneen unettomuuden jälkeen. Hermoston ylivireystilan ja kehon kroonistuneen stressitilan katketessa, iski väsymys, jollaista en ikinä aiemmin ole kokenut. Töissä miut lomautettiin osa-aikaisesti ja tein vain 20h viikossa. Koulussa kevätlukukausi oli onneksi reilusti syksyä helpompi. Ensimmäisen opintovuoden vuoden keväälle osui useita ruokapalveluihin ja keittiö- sekä ravintolatyöskentelyyn liittyviä kursseja. Sain nämä kurssit suoritetuksi lähes kokonaan osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen lomakkeella työkokemukseni pohjalta. Olin muutamia kuukausia silti todella väsynyt ja koitin vain pysyä kasassa. Opettelin ottamaan ihan rauhallisesti, tehden ainoastaan minimin. Muuta en oikeastaan olisi rehellisesti todettuna jaksanutkaan.

Uusi suunta

Karsin elämästäni pois kaiken, mitä ei ollut aivan pakko tehdä. Opettelin kuuntelemaan omaa kroppaa, lepäämään, joogaamaan, syömään taas hyvin ja huolehtimaan kehosta. Kiinnostuin myös levosta ja palautumisesta, stressin syntytekijöistä ja hyvinvoinnista kokonaisuutena aiempaa syvemmin. Kuuntelin runsaasti hyvinvointiin liittyviä kirjoja ja perehdyin myös ravitsemukseen vielä aiempaakin enemmän. Pohdin itseäni, arvojani, valintojani ja elämääni. Löysin pienen itsetutkiskelun myötä paljon erilaisia tiedostamattomia asenteita ja arvoja, jotka olivat ajaneet minut niin uupuneeksi tiukan suoritustahdin ohella.

 Päätin, että on aika opetella olemaan lempeämpi itselleen ja muuttaa tapaa, jolla jutustelen itselleni omissa ajatuksissani.  Pikkuhiljaa oloni koheni kuukausien myötä ja kesän alkaessa voin jo paljon paremmin. Odotin innolla työsuhteeni päättymistä keittiössä ja sitä, että viimein ottaisin askelia haluamaani suuntaan!

 Päätin myös, että en enää toisena opintovuonna ota uutta työsopimusta, vaikka minulle tarjottaisiin lisää töitä, kun määrä-aikainen sopimukseni päättyy. Keittiötöiden loppuessa heinäkuun puolivälissä 2021 aloin vihdoin työstää täydellä teholla valmiiksi yleisöä varten ensimmäistä nettisivuani ja blogiani.

Ensimmäinen blogini Ruokaa Ja Retkeilyä oli eräänlainen harjoitus täydellisyyden tavoittelusta luopumiseen ja oman suunnan löytämiseen. Tiesin jo alussa, että Ruokaa Ja Retkeilyä oli auetessaan varsin ”keskeneräinen”, sekä aivan liian laaja kokonaisuus. En ollut ehtinyt miettiä tarpeeksi pitkälle sisältöstrategiaa tai blogin ja sivuston tarkoitusta lukijoiden kannalta.

Miun oli kuitenkin aloitettava jostain omanlaisen polkuni kulkeminen, sekä ryhdyttävä vihdoin ottamaan askelia suuntaan, joka mielessäni alkoi alun perin hahmottua jo liki 1,5 vuotta aiemmin. Tehdessäni erilaisia kokeiluita Ruokaa- Ja Retkeilyä blogiin ja kysyessäni yleisöltä palautetta, minulle alkoi kirkastua se, mihin suuntaan haluan viedä blogia ja minkälaiseen sisältöön haluan keskittyä.

Ruokaa puolessa tunnissa

Huomasin, että ihmiset toivoivat minulta eniten helppoja ja mutkattomia arkireseptejä. Arjen toistuvat ruokavalinnat vaikuttavat keskeisesti ihmisen energiatasoon, jaksamiseen ja hyvinvointiin. Siksi rakastan kehittää mahdollisimman terveellisiä ja monipuolisia arkiruokareseptejä, jotka tukee hyvinvointia.

Etenkin oman uupumisen, masennuksen sekä tasapainon löytämisen jälkeen hyvinvointiin myönteisesti vaikuttava ruoka alkoi tuntua omalta jutulta! Nyt todella ymmärrän vihdoin, miten tärkeää on huolehtia omasta hyvinvoinnista kokonaisuutena. Haluan auttaa myös siuta voimaan hyvin omassa arjessa terveellisillä ja monipuolisilla arkiresepteillä, jotka ei vaadi liikaa työläitä kommervenkkejä, tai aikaa.

 Miulla on myös siihen vaadittavat tiedot ja taidot, että pystyn kehittämään ravitsemuksellisesti tasapainoista arkireseptiikaa, joka sekä maistuu hyvältä, että tarjoaa keholle sopivasti sen tarvitsemia ravintoaineita. Siksi valitsin omalle sisältöbrändilleni ja blogilleni aiheeksi Ruokaa Puolessa Tunnissa. Jaan sinulle maksimissaan puoli tuntia aktiivista työstämistä vaativia monipuolisia arkireseptejä.

Pyrin parhaani mukaan antamaan resepteissä vinkkejä ja oikoteitä siihen, kuinka saat sujuvoitettua arkiruoanvalmistusta, ilman että joudut tekemään kompromisseja ruoan maussa tai ravitsemuksellisessa laadussa.  

Luova haaveilija ja määrätietoinen suorittaja

Useita vuosia ponnistelin kovasti ja tein parhaani monessa asiassa, onnistumatta kuitenkaan toteuttamaan suunnitelmiani. Osaksi kyse oli ehkä huonosta onnesta, mutta uskon että osaksi myös siitä, etten olut kokonaan ja autenttisesti minä.  Olin joku, jonka uskoin olevan toivotunlainen tyyppi.

Ihmisen on vaikeaa olla onnellinen ja voida hyvin, jos ei osaa olla täysin oma itsensä tai edes tiedosta sitä, mitä aidosti kaipaa elämältä. En oikeastaan ehkä edes tiennyt tai muistanut enää, kuka oikeasti olen ja mistä todella nautin, mukauduttuani monta vuotta tunnollisen suorittajan muottiin!

Ihminen on sopeutuva ja mukautuvainen. Jokainen meistä oppii jo varhain jonkinlaisia käsityksiä siitä, mikä on toivottavaa käytöstä tai kyvykkyyttä ja mikä taas ei.

Moni meistä muovautuu vaistomaisesti lähes huomaamattaan erilaisiin rooleihin. Rooleihin ja käyttäytymismalleihin, joiden uskoo ympäristön vaikutuksesta olevan oikeampia tai jollain tavalla parempia tapoja olla ja elää, kuin ne jotka tuntuvat meille luontaisesti kutsuvimmilta ja omanlaisilta.

Kätkin ja työnsin pois herkemmän luovan puoleni, jota en pitänyt arvokkaana tai toivotunlaisena, vaan turhana rasitteena. En halunnut olla herkkä, luova, visuaalinen ja taiteellinen vaan ainoastaan määrätietoinen, looginen, analyyttinen ja aikaansaava. Ajattelin, että ainoastaan nämä jälkimmäiset ovat ihailtuja ja toivottavia ominaisuuksia, jotka ovat tie onneen. On totta, että olen touhukas, määrätietoinen ja aikaansaava tyyppi, joka ajattelee melko analyyttisesti, mutta se ei ole koko totuus.

Enää en pelkää olla myös luova ja herkkä, sekä naisellinen. Rakastan hempeää vaaleanpunaista, kukkia, kirjoittamista, kauniita yksityiskohtia ja mitä tahansa koristelua, ihonhoitoa, meikkaamista, stailaamista, luovia aktiviteetteja, kuvien ottamista ja pitkiä kävelyitä luonnossa.  Nyt yli 30-vuotiaana opettelen lempeämpää ja kokonaisuudessaan minun näköisempää elämää, suorittamisen vähentämistä ja asioiden tekemistä ilon kautta.

Tuore yrittäjä

Juuri nyt katson hieman hämmentyneenä Ruokaa puolessa tunnissa sisältöbrändin tilastoja. Avasin tämän verkkosivun helmikuun alkupuolella 2022. Pelkästään Googlen kautta tälle verkkosivulle tulee tällä hetkellä yli 2000 vierailijaa kuukausittain, vaikka sivusto on ollut auki yleisölle vasta hieman yli vuoden. Lisäksi brändin sisällöt tavoittavat Metan alustoilla tuhansia ihmisiä kuukausittain. En ole laittanut euroakaan brändin sisältöjen markkinointiin tai sisältöbrändin tunnettuuden kasvattamiseen. En sano tätä kehuskellakseni, vaan todetakseni että voin vihdoin sanoa onnistuneeni jossakin. Onnistuin saavuttamaan, sekä ylittämään reilusti hieman yli vuosi sitten asettamani tavoitteet siitä, minkälainen näkyvyys sisältöbrändilläni olisi vuodessa. Tiedän, että minun paikkani on juuri tässä! Olla toteuttamassa vaikuttavia sisältöjä, jotka auttavat ja palvelevat kohdeyleisöä mahdollisimman hyvin.

Suurin tavoitteeni oman sisältöbrändin kehittämisessä ja bloggaamisessa oli oppia, kuinka toteutetaan tuloksellinen sisältöstrategia, vaikuttavia kohderyhmää aidosti palvelevia sisältöjä, kasvatetaan sisältöjen näkyvyyttä ilman maksettua mainontaa, kirjoitetaan hakukoneoptimoituja tekstejä ja laaditaan sosiaalisen median sisältöjä, joita halutaan lukea ja katsoa.

Tällä hetkellä viimeistelen Ammattikorkeakouluopintojani, sekä aloitin juuri oman yritystoiminnan. Haluan auttaa yrittäjiä ja yrityksiä oman tarinansa kertomisessa vaikuttavilla sisällöillä ja tuloksellisen sisältömarkkinoinnin strategisella suunnittelulla, joka palvelee liiketoiminnan tavoitteita.

Kiitos, että luit tarinani!

Toivon että kertomalla oman tarinani, voisin inspiroida siuta priorisoimaan oman hyvinvoinnin ja tavoittelemaan omassa elämässä juuri niitä asioita, joista sie eniten koet iloa ja merkityksellisyyttä!

 Syö hyvin, voi hyvin ja pyri tekemään mahdollisimman paljon sellaisia asioita, joista aidosti tulet onnelliseksi!

Ota yhteyttä, jos siulla on yritys, joka tarvitsee apua sisältömarkkinoinnin strategiseen suunnitteluun, verkkosivun sisältöjen päivittämiseen tai apua sisällöntuotantoon!

-Tiina